Tämä maustevoi syntyi vahingossa. Mietin, mitä voisi tehdä lihalle lisukkeeksi ja jääkaapissa ei ollut aineksia kastikkeesseen, joten turvauduin aina sydänystävälliseen voihin. Tämä voi sopii täydellisesti uuniperunalle, pihville kuin paistetuille kasviksillekin.

Ainekset

- 200g voita
- 1 dl parmesaania
- 1 rkl grillimaustetta
- 2 valkosipulinkynttä
- 1 tl sokeria
- 1 tl suolaa (jos grillimauste oli suolaton)
- ⅓ dl tuoretta persilijaa

Ota voi sulamaan pöydälle hyvissä ajoin. Noin tunnissa voi on mukavaa muovailla. Raasta parmesaani, pilko persilja ja purista valkosipuli valkosipulipuristimella kulhoon.
Sekoita joukkoon raaka-aineet, mutta älä vielä voita. Sekoita kulhossa tasaiseksi massaksi, minkä jälkeen voi laitetaan sekaan. Vaivaa kädellä mausteet ja voi tasapaksuksi tahnaksi.

Tämän jälkeen ota iso pala muovikelmua, levitä kelmu pöydälle ja aseta maustevoi kelmun keskelle.

PROTIP: Jos oikaisit voin sulatuksessa, ja voi meni liian juoksevaksi, laita tässä tapauksessa kelmu laakeaan vuokaan. Sulavoi pysyy tällöin keskellä.

Pyörittele voi kelmussa mukavaksi pötkyläksi ja laita se kiinteytymään jääkaappiin tai pakastimeen. Tämä kannattaa tehdä ennen muita ruokia, sillä valmistumiseen menee hetki.